% $Id: johdanto.tex,v 1.8 2003/05/03 01:21:11 iorinne Exp $
\section{Johdanto}
\thispagestyle{plain}
World Wide Web (WWW, Web) on nykyään arkipäiväinen tiedonhaku- ja 
asiointiväline miljoonille käyttäjille ympäri maailman. 
WWW:in kenties merkittävin piirre, yksittäisen sivujen
linkittämien toisiinsa hypertekstiverkoksi, voi kuitenkin aiheuttaa 
käyttäjille merkittäviä ongelmia. Mikäli yhtenäisen
sivukokonaisuuden, web-sivuston, käyttöliittymä on suunniteltu
huonosti, sen käyttäjät joutuvat navigoimaan sivustolla turhaan edestakaisin 
tai eksyvät helposti linkkien verkostoon. 
Tätäkin merkittävämpi ongelma ovat kuitenkin web-sivustot, joiden
suunnittelussa ei ole riittävästi selvitetty sitä, 
miksi ja minkälaisissa käyttötilanteissa käyttäjät sivustolle 
tulevat, ja mitä he sen avulla haluavat saada aikaan. Tällöin sivustolla
ei välttämättä osata tarjota heille sellaisia tietokokonaisuuksia ja 
palveluita, joita he tarvitsisivat.     

Helsingin yliopiston verkkopalvelut ovat tällä hetkellä 
tasoltaan kirjavia niin sisällöllisesti,
teknisesti kuin käyttöliittymäratkaisuiltaankin. 
Yhteisen suunnittelun ja teknisten ratkaisujen puuttuessa
kukin laitos ja yksikkö on tähän mennessä joutunut pärjäämään niin
intranet-sivustojen kuin julkisten verkkopalveluiden suhteen omillaan, usein
varsin vähäisin taloudellisen resurssein. Sen vuoksi on ilmeistä, 
että yhteisesti suunnitelluista verkkojulkaisun ja "=viestinnän 
menetelmistä sekä niitä tukevista teknisesti vahvoista apuvälineistä 
olisi merkittävästi hyötyä kaikille
Helsingin yliopiston laitoksille ja yksiköille.

Vuoden 2003 alussa käynnistynyttä Helsingin yliopiston verkkopalvelujen ja
"=vies\-tinnän kehittämishanketta (Portaalihanke) valmistelleen portaalityöryhmän 
loppuraportissa todetaan tarve uudelleenorganisoida yliopiston verkkopalvelut ulkoisille
käyttäjille suunnattuihin julkiseen web-sivustoon ja Helsingin
kaupungin kanssa yhteiseen Helsinki.fi~-palveluporttiin sekä
sisäisille käyttäjille tarjottavaan personoitavaan
intranet-sivustoon~\cite[s.~21]{portaali-02}. Hankkeen aikana
suunnitellaan sekä sisäisen että ulkoisten
verkkopalvelujen käyttöliittymät ja otetaan käyttöön sisällönhallinta-
ja julkaisujärjestelmät näiden palvelujen
tuottamiseksi. Yliopiston uudistettu 
julkinen web-sivusto on määrä julkaista syyskuussa 2003, 
intranet-palvelun I vaihe huhtikuussa 2004 ja II vaihe vuoden 2004
loppuun mennessä. 

Kyseiseen uudelleensuunnittelutyöhön liittyen tämän 
tutkielman tavoitteena oli raportoida Helsingin yliopiston
nykyisen web-sivuston käyttöliittymän keskeisimmät ongelmat 
perustellen niitä muun muassa vertaamalla 
alan kirjallisuudessa raportoituihin, 
käytettävyystestien perusteella käyttäjille toistuvasti ongelmia aiheuttaviin
käyttöliittymäratkaisuihin. Edelleen 
tehtävänä oli esittää parannusehdotuksia havaittuihin
ongelmakohtiin sekä suunnitella nykyistä
parempi prototyyppi yliopiston web-sivuston käyttöliittymästä.
Yliopiston web-sivuston laajuuden vuoksi suunnitteluntyön kohdetta
päätettiin rajata koko verkkosivuston uudelleensuunnittelua huomattavasti
pienempään sivuston osaan. Sivuston sisäisten ja ulkoisten
käyttäjäryhmien kartoittamisen jälkeen suunnittelutyössä keskityttiin
intranet-käyttö\-liittymä\-prototyypin suunnitteluun
erityisesti yhden yliopiston käyttäjäryhmän, yliopiston tutkijoiden
tarpeisiin. 

Tutkielman aluksi käsitellään esitellään lyhyesti tavoitepohjaisen
käyttöliittymäsuunnittelun peruskäsitteet hyöty (utility) ja
käytettävyys (usability) sekä käsitellään käyttäjien tavoitteiden
selvittämistä ja kuvaamista tavoitepohjaisten käyttötapausten
avulla. Lukuun 3 on koottu Helsingin yliopiston nykyisen web-sivuston
keskeisimmät käyttöliittymän ongelmat perusteluineen ja
korjausehdotuksineen. Tässä työssä tutkijoiden
intranet-käyttöliittymän suunnitteluun käytetty suunnitteluprosessi kuvataan
luvussa 4 ja käyttäjien haastattelujen tulokset sekä suunniteltu
käyttöliittymäprototyyppi luvuissa 5 ja 6. Lopuksi luvussa 7 arvioidaan
projektin onnistumista ja saatuja tuloksia sekä annetaan ehdotuksia
Helsingin yliopiston web-sivuston kehittämiseksi jatkossa. 
