Viimeisimmät kirjoitukset kategoriassa Etelä-Amerikka -07

Viimeinen lomapäivä meni ennalta-arvattavasti pääosin normaalielämään palautumiseen. Onnistuin ilmeisen hyvin sekoittamaan unirytmini pitkässä lentomatkojen ketjussa, koska jet lagia ei oikeastaan tunnu lainkaan.

Päivän ensimmäinen hyvä uutinen oli Tamron-objektiivini palautuminen takuuhuollosta korjattuna (paketti oli yritetty toimittaa n. viikko sitten). Ohessa toimitetun selvityksen mukaan kaikenlaista säätöä oli tehty, ja kohdistusongelma näyttäisi pikaisen analyysin perusteella korjaantuneen. 8,5 viikon huoltoaika tuntuu tosin melko pitkältä.

Kuukausi sitten ostamani ja reissulla hyväksi osoittautuneen kameralaukun vetoketjun korjauskin oli pieni homma, kun ensin löysin oikean paikan. Laukkukorjaamo Museokadulla hoiti homman muutamassa minuutissa vaihtamalla vetoketjun kelkan (toivottavasti) kestävämpään malliin kohtuullista 10¤ korvausta vastaan.

Ilta menikin mukavasti valikoiden ja säädellen reissukuvia. Yhteensä neljän viikon aikana tuli tällä kertaa räpsittyä reilut 650 kuvaa, josta valitsin n. 130 kpl osin kuvauksellisten ansioiden, osin kerronnallisen merkityksen perusteella. Osa kuvista on samoja kuin 25.5. reissunpäältä lataamani kuvat, mutta tällä kertaa loppukäsiteltyjä (rajaukset, tasot yms.). Kaksi vuotta sitten Siperian halki Mongoliaan ja Kiinaan suuntautuneelta samanmittaiselta reissulta kuvia tuli räpsittyä huomattavasti enemmän, yli 2200 kpl, joiden perkaamisessa meni monta päivää. Tämänkertainen strategia tuntuu siksi paljon järkevämmältä.

Kohtullisempaan määrään vaikutti todennäköisesti sekin, ettei kamera tällä kertaa roikkunut kaulassa missään vaiheessa, vaan kaivoin sen tarvittaessa esiin laukusta. Erityisesti Perussa ja Boliviassa avoimesti esillä oleva kamera ei vaikuttanut kovin turvalliselta idealta, vaikkei meillä yhtään uhkaavaa tilannetta misään vaiheessa sattunutkaan.

Reissukuvat on nyt jaoteltu matkakohteiden mukaan kahdeksaan galleriaan:

• Lima
• Cusco
• Salkantay - Machu Picchu — 90 km ja 5 päivän patikointi vuoristomaisemissa
• Titicaca-järvi — Capacabana ja Isla del Sol
• La Paz
• Uyuni - San Pedro — Kylmä ja tuulinen maasturiretki Uyunin suola-aavikoille ja muille Bolivian altiplanon luonnonnähtävyyksille
• Santiago ja
• Valparaiso

Vanha “Parhaat palat” -kokoelma on samalla poistettu ja kommentit siirretty mahdollisuuksien mukaan vastaaviin kuviin uusissa gallerioissa.

Tanaan sitten alkoi tuskastuttava kahden vuorokauden kotimatka Santiagosta Liman, Madridin ja Amsterdamin kautta Helsinkiin. Alkaa olla jo melkoinen reissuvasymys paassa ja jaloissa, ajatus rojahtamisesta omaan sankyyn vaikuttaa kovin houkuttelevalta. Olotilaa ei varsinaisesti paranna eilinen kotibileiden vuoksi pitkaksi venahtanyt viimeinen ilta Santiagossa.

Lauantain futismatsi oli elamys, vaikka stadioni ei hurjan iso ollutkaan. Istuimme Universidad Catolican fanikatsomon vieressa kuunnelleen hieman liian kunnianhimoisiksi sanoitettuja kannatuslauluja ja vaistelimme paaosin ylospain ammuttuja hataraketteja. Mellakkavarustetut poliisit marssivat aika ajoin katsomon portaita ylos, mutta mitaan vakavampaa jarjestyshairiota emme ainakaan huomanneet. Itse peli ei heppoisen arviontikykyni mukaan ollut aivan taidokkaimmasta paasta, mutta UC:n kannattajat saivat kuitenkin vastinetta rahoilleen kotijoukkueen kaannettya ensimmaisen puoliajan 1-1 tasalukemat 4-1 voitoksi.

Henkilokohtaisina tappioina matsista on kirjattava salaman ladattavat paristot, jotka poliisiseta takavarikoi turvatarkastuksen yhteydessa stadionin portilla, seka samassa hatokassa hajonnut kameralaukun vetoketju. Paristot olivat kieltolistalla ilmeisesti sen vuoksi, etta niilla on ollut jonkun mielesta naparaa heitella pelaajia. Fanikatasomon hatasoihtujen ja -rakettien maarasta paatellen turvatarkastus ei kuitenkaan ollut aivan aukoton. Onneksi sentaan sain pitaa kameran varsinaiset akut, muuten olisi urheiluviihde tullut hieman liian kalliiksi.

Nyt pitaisi painua pehkuihin taalla hijaisessa Miraflores House -hostellissa, aamulla on aikainen heratys ja edessa Atlantin ylitys vastapaivaan: noustaan Limasta maanantaiaamuna ja laskeudutaan Madridin tiistaiaamuna. Jos ei tuosta mene ajantaju haranpyllylleen, niin ei sitten mistaan. Tyonantajakin ilmoittelee loman paattymisesta, kun Suomen helteet nayttavat olevan vaihtumassa ukkoseen ja sateeseen. Toisaalta ei voi valittaa, kun ei ole koko reissulla jouduttu pitamaan yhtaan sadepaivaa.

Casillero del Diablo

Santiagossa matkustetaan metrossa ruuhka-aikaan tappituntumalla, rakennetaan sahkoaitoja koirien vartioimien talojen ymparille ja tutkitaan paivan smogitilannetta katsomalla erottuvatko laheiset vuoret vai eivat. Kaikesta ruuhkaisuudesta huolimatta kaupunki tuntuu suhteellisen mielyttavalta, joskaan aivan halpaa taalla ei ole: ravintolahinnat ovat ruokien ja juomien osalta ainakin lahella Suomen tasoa. Turistit saavat kavella kaupungin katuja melko rauhassa, johtuisiko sitten siita, etta porukka on taalla Chilen puolella huomattavasti eurooppalaisemman nakoista kuin Perussa tai Boliviassa.

Kavaisimme yhden yo paivan ja yon verran vanhassa satamakaupungissa Valparaisossa. Kukkuloille levittaytyvassa kaupungissa on kovin paljon portaita, laiskemmille kukkuloille kuljettavia vanhoja raidehisseja, yliopisto-opiskelijoita seka merimies- etta muita baareja. Kukkuloilta avautuvat nakymat konttien ja rahtilaivojen hallitsemaan satamaan ja illalla valopilkut peittavat kauniiden vanhojen talojen ja uudempien hokkelien varikkaan rosoisuuden. Valpossa paikalliset opiskelijat olivat vallanneet yliopiston rakennuksia vaatien uudituksia, joiden sisallosta meille jai harmillisen huono kuva. Tunnelmat tuntuivat kuitenkin olevan rauhalliset, kampusalueilla soitettiin musiikkia ja maalattiin bannereita.

Muutimme eilen Fernandon ja Noran erinomaisesta kotimajoituksesta kaupungin keskustaan 11. kerroksen huoneistohotelliin, jotta Santiagon iltaelamaan tutustuminen ei hairitsisi isantiemme elamaa liiaksi. Viimeisena iltana juttelimme Fernandon kanssa Chilen ja isantaperheemme vaiheista pitkalle yohon.

Tanaan vierailuvuorossa oli Santiagon lahella sijaitseva viinitila Concha y Toro, jonka kuulusta “paholaisen kellarista” oheinen kuva on napattu. Kierroksella tutustuttiin pikaisesti tilan historiaan, viinin kasvatukseen ja tuotantoprosessiin, seka maisteltiin kahta yhtion viinia. Erityisesti Carménère-rypalelajiin tutustumien oli mielyttava yllatys.

Jim tuossa vieressa yrittaa etsia mahdollisia musiikkikeikkoja viikonlopuksi. Sen verran ohjelmaa on keksitty, etta lauantaina mennaan haistelemaan urheilujuhlaa Universidad Católican ja Melipillan futismatsiin. Jostain kai tahankin lajiin tutustuminen on aloitettava.

Huomenta Santiago de Chilesta! Paastiin tanne eilen, hyvassa bussissa sai jopa unenpaasta kiinni. Pari yota on nyt nukuttu Fernandon ja Noran (Jimin perhetuttavia) hellassa huomassa ja tana aamuna lahdetaan yhdeksi pariksi paivaksi katselemaan Valparaisoa.

Matka lahestyy vaajamatta loppuaan, nyt pitaa jo laskea jaljella olevia paivia. Santiagossa on suunnitteilla viela kayda tsekkaamassa ainakin live-musiikkitarjontaa (toivottavasti parempaa kuin La Pazin iskelmahumppa yokerho Mama Diablossa) ja tehda kierros viinitarhoilla.

Eipa taman pidemmin nyt, taytyy kiirehtaa aamiaiselle.

Ilmeisesti 56kbps modemi valittaa bittiterveisia maailmalle taalta San Pedro de Atacaman keidas(?)kaupungista 50km paassa Chilen ja Bolivian rajalta. Tekstien paivitykset onnistuvat kylla nainkin, mutta kuvat saavat jaada odottelemaan Santiago de Chilen ripeampia yhteyksia.

Eilinen heratys oli kovin aikainen: klo 4 tempasimme itsemme ylos betonisangyista. Pimeassa esitellyt geysirit eivat jaksaneet houkutella hytisevia matkustajia edes auton ulkopuolelle. Saman kohtalon sai jakaa vihertava Laguna Verde nousevan auringon ja pilvien kauniin maanlaheisen laikukkaiksi varjaamien tulivuorten keskella. Kuumalle lahteelle sentaan vaivaidummiin hetkeksi, mutta ainoastaan israelisaistytto Lily oli riipavan rohkea kastamaan varpaansa lampimaan, kivireunaiseen lammikkoon hyytavassa tuulessa.

Noin kahdeksan aikaan aamulla porukka jakautui: Me kolme ja ranskalainen Marianne jaimme aamiaisen jalkeen betonirakennukseen odottamaan kyytia Chilen rajalle, kun muu porukka suuntasi takaisin kohti Uyunia. Vaihdettiin halaukset ja lupaukset kuvien lahettamisesta sahkopostitse, jo tutuksi kaynyt eroamiskuvio. Puuskat heitivat hiekkaa silmiin ja ramistivat kattopelteja paikassa joka oli ilmeisesti rakennettu pelkastaan rajalle paasemisen odotteluun.

Loppumatka San Pedroon sujui melko leppoisesti. Me kolme olimme hoitaneet maastapoistumismuodollisuudet jo Uyunissa, joten rajalla vain hyppasimme kamoinemme bussin kyytiin. Lahes 2000m laskeutuminen Andeilta muutti lampotilaa huomattavasti mielyttavammaksi, eivatka Chilen rajaviranomaiset San Pedrossa jatksaneet penkoa rinkkojamme kovin perusteellisesti.

Saimme ostettua matkaliput sleeper-bussiin, joka lahtee 23 tunnin matkalleen kohti Santiagoa tanaan klo 16.46 paikallista aikaa. Viime yon majapaikaksi loysimme paikallisen Hostelling International -paikan, joka kelpasi lampimine suihkuineen varsin hyvin matkan vaivoista toipumiseen ja vahittaiseen kaupunkielamaan orientoitumiseen.

Flunssaa tassa yritaan parannella ja katsella josko jotain tuliaisia loytyisi hinnoiltaan ylakanttiin viritetyista paikallisista kaupoista. Kuten matkaopaskirjakin mainitsi, tama paikka on taydellisen turisti: nettipaikkoja, matkamuistoja, hiekkadyynisurffausta kuun valossa, suomen hinnoissa pyorivia ravintolalistoja. Kaikki tama vaaleiksi kalkittujen savitiilirakennusten reunustamilla kujilla ja palmujen keskella luo jenkkihippitunnelman jo ilman ilmassa leijuvaa suitsukkeentuoksuakin.

Aamuheratys enne kuutta pimeassa ja kylmassa vaati ripeita toimenpiteita. Ulkona lampotila oli ehka 5 astetta pakkasen puolella, eika sisalla ollut varmasti montaa lampoastetta. Israelilaistyton ikkulaudalle jatetyt vaatteet olivat jaatyneet ruutuun kiinni. Auringonnousu varjasi kylaa ymparoivat vuoret kauniin punertaviksi. Samalla kameraa pidelleen allekirjoittaneen sormat ja varpaat tosin taisivat muuttua astetta tai paria sinertavimmiksi.

Tanaan ajettiin pitkantuntuiset patkat kivikkoisia ja polyisia maasturiuria maan lounaisosissa tuliperaisella, valkeikis kuivuneiden laaksolampien ja laguunien varittamalla ylangolla. Voimakas tuuli kumosi tehokkaasti auringon lammitysvaikutuksen auton ulkopuolella, joten luonnonnahtavyyksien ihailutuokiot oli pidettava melko lyhyina. Osittain jaatyneilla, osittain mineraalien muodostamien kidesaarekkeiden laikuttamilla jarvilla vaaleanpunaiset ja varittomammat flamingot yrittivat etsia ruokaa kahlaamalla paa veden alla. Naky oli hassu, kun oli mielessan sijoittanut flamingot paljon lampimmpiin maastoihin. Kerrankin raskaasta teleputkesta oli iloa.

Illaksi saavuimme punertavalle Laguna Coloradolle, jossa eteen tuli viela yksi 30 bolivianon pakollinen sisaanpaasymaksu, jota varten meidan piti vaihtaa rahaa muilta seuralaisilta. Tastakin olisi ollut ihan kiva mainita matkatoimistossa ennen lahtoa. Toisaalta voidaan tietysti nain jalkikateen hieman epailla viimeisten paikallisten rahojen baarissakuluttamisen jarkevyytta.

Aurinko laski juuri ja voimakas tuuli heiluttaa verhoja maakuuhuoneemme ikkunan sisapuolella. Betonista valetut sangyt eivat myoskaan vakuuta lammoneristyskyvyllaan. Tuntuu, etta tasta taitaa tulla kylmin yo tahan mennessa. Punkkupulloakaan ei taida saada lammittettya kunnolliseen nautintalampotilaan.

Kurkkukipu ei ota hellittaakseen, mika ei naissa olosuhteissa ole kovin yllattavaa.

Hotelliyo Uyunissa ei ollut niin hyinen kuin pelkasimme. Hotelli on kylla aika paljon sanottu paikasta, joka muistutti enemman entitista vankilaa avoimine sisapihoineen, jota kiersivat karujen ovien rivistot kahdessa kerroksessa. Jopa vartiotornin nakoinen kyhaelma nousi kattojen ylapuolelle.

Matkatoimisto Sandra Tours:in epaammatimainen toiminta jatkui aamulla: (ilmeisesti) omistajan piti vieda meidat aamiaiselle klo 9. Toimiston ovi oli auki, mutta ketaan ei ilmestynyt paikalle yli puoleen tuntiin. Ei herata kovin paljon luottamusta jattaa kamoja tuohon paikkaan saisytettavaksi. Lopulta saimme lahikuppilan halvimman mahdolisen aamiaisen: kuuman juoman ja ratisevan kuivat hillosampylat.

Noin yhdeltatoista paasimme vihdoin matkaan. Autoseuraksi saimme talla kertaa kahden israelilaisen tyton ja pohjoisirlantilaisen miehen porukan, joka oli matkalla toiseen suuntaan kohti La Pazia, seka yhden ranskalaistyton, joka oli menossa reisun jalkeen Chileen toihin matkaoppaaksi. Toyota Range Roverimme taydensivat paikalliset kuski ja ruokahuollosta vastaava nuori nainen.

Suola-aavikko on hassu paikka: valkeaa tasaista pintaa jatkuu silmankantamattomiin, paikoin tummanvihreat saaret puhkovat kioteisen mitaansanomattoimuuden. Pysahdyimme lounaalle yhdelle nahtavyyssaarista, jonka nimi oli Isla de Pescadores (Kalastajien saari). Aika kauan kylla taisi olla kulunut aikaa viimeisen kalastajan poismenosta. Sen sijaan kaktuksia oli enemman kuin tarpeeksi. Meilla ei ollut enaa yhtaan bolivianoja jaljella, joten skippasimme maksullisen kavelykieroksen saarella. Aurinko lammitti rannassa istuvia, ja mielenkiinnolla seurasin kunkin ryhman kokkajien puuhailua kaasupolttimen ja pannujen kanssa vieri viereen pysakoityjen maasturien takana.

Sandran eduksi on luettava, etta eilinen kertomus kahdesta kuolleesta turistitytosta piti paikansa. Seuranamme ollut irkku kertoi nahneensa, kun kylmassa hotellissa kaasulammittimella huonettaan lampimana yrittaneet matkalaiset loydettiin ilmeisesti hiilimonoksidimyrkytyseen kuolleina, eika elvytyksesta ollut enaa apua. Aika karmea loppu yhdelle reissulle. Panee miettimaan kylmassa hytinan ja sen lievittamisesta koituvien riskien tasapainoa.

Toimiston arkkuanaulaavaksi tappioksi on sen sijaan luettava se, etteivat Jim ja Kale nahneet vilaustakaan makuupuseistaan, joiden yhteensa 20 US-dollarin vuokran he olivat maksaneet etukateen. Aika monetta kertaa olin tyytyvainen siihen, etta oma pussi tuli raahattua mukaan hetken empimisen jalkeen.

Pari tuntia ja useita kymmenia suolakilometreja myohemmin olimme poistumassa vaalealta alustalta perinteisemmalle aavikolle, kun kuskimme pysaytti auton, ja huomasimme toisen maasturin parisataa metria ulkona tasangolla. Naytti silta, etta apua kenties tarvittaisiin, silla auto ei liikkunut mihinkaan. Lahemmalla tarkastelulla selvisi, etta auto oli vajonnut suola-aavikon ja kiintean maan valisssa olevaan savikkoon, eika silla ollut mitaan mahdolisuuksia paasta omin neuvoin liikkeelle.

Paikalle pysahtyi vahitellen muutamia muitakin maasturiseurueita, ja yitimme yhteisvoimin kuskien ohjeistamana ehka vajaan parin tunnin ajan saada autoa liikkeelle. Apuvalineina saivat toimia puinen pari-kolmemetrinen karahka, jonka avulla vivuttiin renkaiden alle puunkappaleita ja ruosteisia metallilevyja. Kun kaikki renkaat oli kayty lapi, yritettiin eteenpain tyontamalla, mutta renkaat lipsahtuvat aina takaisin saveen. Kaiken huhkinnan, ja parin toisen maasturin vinssiavunkaan jalkeen autoa ei saatu paria metria eteenpain ennen auringonlaskua. Oli pakko luovuttaa ja lahtea eteenpain, jotta ehtisimme majoituspaikkaamme yoksi.

San Juanin kylasta ei meinannut enaa loytya majoituspaikkaa seurueellemme, mutta lopulta yksi seitseman hengen huoneellinen kuorsaavia ja kohivia matkalaisia makasi ekstrahuopien alla odottaen seuraavan paivan seikkaluja.

Bussimatka La Pazista Uyuniin oli kuoppainen, mutta 28 USD:n arvoinen turistibussi oli aivan kelpo: jopa matkustajille naytetty Crash-leffa toistettiin alkuperaisella aaniraidalla (aamulla kyseinen telkkari tosin meinasi pudota paalleni kuoppien hytkyttamana). Aamulla piti raaputtaa matkustajien jaatynytta hengitysta pois bussin ikkunoista, jotta nakisi auringonnousun.

Aamulla Uyunin kaduilla on hiljaista: kulkukoirat ja tuulen pyorittamat muovipussit, seka nelivetomaastureita odottavat repputuristit varittavat muuten harmaata ja maisemaa. Yleisnakyma muistuttaa Mongolian ja Kiinan rajakaupunkiakahden vuoden takaiselta reissulta, joskaan siella ei tarvinnut pitaa lapasia kadessa.

Meita piti olla paikallisen matkatoimiston tati vastassa aamulla noustessamme bussista, vaan eipa vaan nakynyt. Olimme ostaneet kolmen paivan maasturireissun matkatoimistosta La Pazista, ja lahdon piti olla kello 10 paikallista aikaa.

Etsittyamme Sandra Toursin toimiston, kuva hieman epaammattimaisesta toiminnasta vahvistui. Meille kerrottiin vain etta lahto olisi klo 11, samalla kun toimistotati tuntui olevan kiinnostuneempi juttelemaan puhelimessa. Samaan aikaan muut toimistot tuntuivat kayvan jatkuvia neuvotteluja kuskien kanssa siita, mika porukka saataisiin mihinkin autoon mahtumaan: Kaikkiin autoihin pyritaan ilmeisesti saamaan 6 matkustajaa, mutta nama voivat ilmeisesti olla eri toimistojen asiakkaita.

Palatessamme Sandra Toursin toimistolle hieman ennen klo 11:sta, meille kerrottiin, etta kolme muuta henkiloa, joiden piti tulla seuraksemme reissulle, olivat pyytaneet (ja saaneet) yhden paivan lykkaysta reissuun, koska heidan kanssaan samassa majoituspaikassa olleet kaksi turistia olivat kuolleet tapaturmaisesti kaasun jaatya paalle. Lieneeko kyse ollut lammittimesta vai mista, en tieda. Aivan varma selityksen todenperaisyydesta ei voinut olla, mutta paha tuossa oli lahtea sita epailemaankaan. Meille tarjottiin yhden vuorokauden majoitusta ruokineen talla Uyunissa, seka retkea katsomaan auringonlaskua tanaan illalla, minka hieman vastahakoisesti otimme vastaan. Mielummin yhden reissupaivan olisi saastanyt Santiago de Chileen, kuin paikkaan, jossa taytyy pitaa sormikkaat kadessa nettikioskissakin, mutta vaihtoehdot olivat aika vahissa.

Lahdemme siis taalta nailla nakymin huomenna maasturireissulle, Chilen puolella San Pedro de Atacamassa olemme 31.5., ja Santiagossa 2.6.

Terveisia La Pazin kaupungin vilinasta. Kolmen vuorokauden Titicaca-jarven reissu on takana ja pojat tuossa vieressa juuri ihmettelevat loppureissun bussi- ja lentomatkavarauksia. Aivan luksusta, kun nena ei jaady nukkuessa, ja suihkusta tulee lamminta vetta.

Sain muutamia kuvia Limasta, Salkantay-Machu Piccu -vaellukselta ja Titicaca-jarvelta heitettya nakyville galleriaan. Lisaa tarinaa vaiherikkaasta matkasta Perun Cuscosta Capacabanaan Bolivian puolelle, seka rauhallisesta, mutta kylmasta Isla del Solista tulee myohemmin.

Taalta matka jatkuu Uyunin suolatasangoille kolmen paivan jeeppikierrokselle, ja sielta pitkalla bussikyydilla kohti Santiago de Chilea.

Myohainen nukkuminen (hostellin aamiainen paattyy klo 10) ja pehmeat, lampimat sangyt tuntuvat luksukselta. Kylmista oloista on myos napattu mukaan jonkinnakoinen flunssa: kaikilla kolmella on enemman tai vahemman nena tukossa ja kurkku arkana.

Kavimme Lan-lentoyhtion toimistolla kitisemassa peruuntuneesta Madrid-Lima -lennostamme. Jattamamme reklamaatiolappuset eivat ole johtaneet mihinkaan, vaikka niissa luvattiin reagointia 7 paivan sisaan. Paluumatkan lentojen varauksella Santiagosta Limaan alkaa olla jo vahan kiire, silla kovin edullisia tarjouslentoja ei nayta saavan enaa paria viikkoa lahempana matkustuspaivaa.

Kuten etukateen pelkasimme, ei virkailijatati pystynyt enempaan kuin lahettamaan sahkopostitiedustelun firman paakallonpaikalle Santiagoon. Vastausta on turha odottaa viikonlopun aikana, ja maanataina olemme jo netin tavoittamattomissa Uyunin suola-aavikolla. Ei taida mitaan korvaavaa palvelua herua tuosta lahes vuorokauden myohastymisesta reissun alkuvaiheessa.

La Pazin kaduilla eletaan: ihmiset ostavat ja myyvat kaikenlaista sahkoporakoneista tikkarteihin, knallipaiset kauppamummot syovat lounasta kojujensa varjoissa, vauvoille vaihdetaan kuivia vaippoja. Lisaksi tietysti musisoidaan, ja erityisesti tana viikonloppuna taalla vietetaan aitienpaivaa. Luotiliivein ja automaattiasein varustautuneet vartijat patsastelevat pankkien ovilla, ja ravintoloista ei juuri saa ruokaa klo 15 ja 19 valilla.

Matkasunnitelmat ovat tarkentuneet loppureissun osalta siten, etta ylihuomenna sunnuntaina lahdemme yobussilla kohti Uyunin pikkukaupunkia, josta alkaa 2 yon maasturireissu kiertaen Uyunin suola-aavikot ja muita Bolivian etelaosien luonnonihmetyksia. Tarkoitus on paatya San Pedro de Atacamaan Chilen puolelle keskiviikkona, nukkua siella yksi yo kunnolla aavikon pakkasten jalkeen, ja ajella sielta 24h bussimatka Santiago de Chileen. Katsotaan miten persaus kestaa.